Amazon Audible toimii myös Suomessa

Äänikirjojen suosio on kasvanut Suomessa

Ilmainen 30vrk kokeilu!

Suomalaiset ovat perinteisesti olleet ahkeria lukijoita, ja lukeminen on ollut suosittu harrastus miltei kaikissa yhteiskunnan sosiaalisissa luokissa. Lukutaidon kehittymisellä on ollut valtava merkitys Suomen vaurastumisessa ja kasvamisessa yhdeksi maailman menestyneimmistä valtioista.

Lukemisen hyödyt ovat tunnetusti kiistattomat. Kirjojen lukeminen auttaa erityisesti empatiakyvyn kehittymisessä, jonka lisäksi siitä on hyötyä muistille. Monet aivotutkijat ovat pitäneet lukemista erityisen hyödyllisenä lasten ja nuorten aivojen kehityksessä. Lukemisesta on kuitenkin hyötyä kaiken ikäisille ihmisille. Kirjat helpottavat ihmisen stressiä, kehittävät pitkäjänteisyyttä ja estävät syrjäytymistä.

Kirjojen lukemiselle on kuitenkin yhä vaikeampi löytää aikaa. Ihmisen huomiosta kilpailevat nykyään monet asiat, joista viihde lienee yksi suurimpia. Moni tietää, että raskaan työpäivän jälkeen on huomattavasti helpompaa rojahtaa kotisohvalle, ja katsoa erilaisia sarjoja kuin alkaa lukea kirjaa, joka kuitenkin vaatii mentaalisti enemmän voimavaroja kuin sarjojen katsominen. Väsymyksen keskellä on vaikea löytää hyvää hetkeä lukemiselle, jolloin kiinnostavan kirjan lukeminen siirtyy helposti viikoilla ellei peräti kuukausilla eteenpäin.

Kirjoista nauttimisen voi tehdä itselle kuitenkin helpommaksi ja paras tapa on ehdottomasti äänikirjat. Äänikirjat ovat luettuja versioita kirjoista. Lukemisen sijaan kirjojen ystävä kuuntelee, kun ääninauhalta lukija lukee kirjaa kuulijalle. Äänikirjoilla on monia hyötyjä, jonka takia koko äänikirja-ala on kovassa kasvussa.

Äänikirjoja on mahdollista lainata erityisesti kirjastosta, mutta erityisen suosituiksi ovat kasvaneet erilaiset suoratoistopalvelut, jotka toimivat käytännössä samalla tavoin kuin videosuoratoistopalvelut, paitsi että niiden välityksellä pääsee nauttimaan äänikirjoja. Näiden palveluiden avulla lukija pääsee välittömästi kiinni suosikkikirjoihin. Nykyään monilla näistä palveluista alkaa olla yhteensä jo satojatuhansia käyttäjiä, joka kertoo äänikirjojen suosion kasvusta. Yksi näistä keskeisimmistä äänikirjojen palveluista on Amazon Audible, jonka äänikirjoja voi kuunnella loistavasti myös Suomessa.

Audible Suomi

Amazon Audible on sovellus, jolla äänikirjoja podcasteja on mahdollista kuunnella puhelimesta tai tietokoneen välityksellä. Palvelu sisältää yhden maailman laajimmista kokoelmista äänikirjoja. Audiblen pystyy lataamaan helposti esimerkiksi Applen App Storesta tai Googlen Play -kaupasta. Palveluun rekisteröityminen onnistuu helposti myös Amazonin verkkosivuilla.

Audible hinta

Audibleen on mahdollista tutustua täysin ilmaiseksi 30 vuorokauden kokeilujakson avulla. Tämän jälkeen palvelu maksaa noin 15 euroa kuussa. Se mahdollistaa rajattoman pääsyn kaikkiin palvelun äänikirjoihin. Näin ollen Audiblen kuukausipohjainen hinnoittelu sopii erityisesti sellaisille asiakkailla, jotka kuluttavat äänikirjoja suuren määrän.

Amazon Audible kokemuksia

Audible tyylikkään näköinen palvelu ja sen lataaminen on erittäin helppoa. Palvelun käyttämisen oppii nopeasti ja vaivattomasti. Parasta Audiblessa on tietenkin laajat valikoimat, jos asiakas etsii tiettyä äänikirjaa niin suurimmalla todennäköisyydellä se löytyy audiblesta. Palvelussa on myös joitakin oivallisia ominaisuuksia, jotka tekevät sen käytöstä helppoa ja yksinkertaista. Kuulija voi esimerkiksi itse säätää kirjan kerronnan nopeutta, jonka lisäksi palvelussa ei ole lainkaan mainoksia. Mikäli kuulijalla jää jokin kohta kuulematta tai hän haluaa keskittyä siihen uudestaan voi palvelussa helposti siirtyä eteen- tai taaksepäin. Kirjat voi myös helposti ladata myös offline tilaan, jonka lisäksi äänikirjat voi helposti synkronoida kaikkien päätelaitteiden välillä. Näppäränä ominaisuutena voi pitää myös uniajastinta, jonka avulla käyttäjä voi helposti kuunnella äänikirjaa vaikkapa ennen nukkumaanmenoa, jolloin palvelu sammuu esimerkiksi seuraavan luvun aikana. Audibles on loistava palvelu silloin kuin esimerkiksi käyttäjä haluaa siivota, valmistaa ruokaa, pestä pyykkiä, puhumattakaan matkustamisesta tai vaikkapa urheilemisesta. Riittää kun käyttäjä laittaa palvelun päälle ja aloittaa työn.

Audible hyvät puolet

Amazon aloitti toimintansa alunperin sähköisenä kirjakauppana, jonka jälkeen sen toiminta kasvanut maailman suurimmaksi sähköiseksi kauppapaikaksi. Kirjat ovat Amazonille edelleen erittäin tärkeitä, mikä näkyy siinä, että Audiblen valikoimassa on erittäin laaja valikoima erilaisia englanninkielisiä kirjoja.

Audiblen käyttöliittymä on varmasti yksi tyylikkäimmistä ja käyttäjäystävällisimmistä äänikirjapalvelusta, joita on markkinoilla saatavilla. Kirjoja on helppo selata, ja palvelun hakutoiminto toimii erittäin hyvin. Palvelun hakemistot ovat selkeät, jonka vuoksi äänikirjojen ystävän on helppoa löytää palvelusta itselleen täysin uusia kirjoja. Audiblen algoritmi toimii siten, että se ehdottaa jatkuvasti uusia kirjoja lukijoille. Audiblen etuna on amazonin valtava kustannusverkosto, jonka avulla se pystyy lisensoimaan ja tuottamaan sisältöä, jota ei ole mahdollista kuunnella missään toisessa palvelussa. Audible tarjoaa uusille asiakkaille myös suhteellisen hyviä tarjouksia, kuten esimerkiksi erilaisia paljousalennuksia tai ilmaisia kokeilujaksoja.

Audible huonot puolet

Audiblesta löytyy nykyään jonkin verran suomenkielisiä äänikirjoja, mutta valikoima ei ole lainkaan riittävä. Valtaosa suomalaisista arvostaa omaa kieltään ja haluaa myös lukea suomalaista kirjallisuutta. Erityisesti palvelu kaipaisi valikoimiin suomalaisen kirjallisuuden merkkiteoksia, joita monet suomalaiset kaipaisivat myös äänikirja-versioina. Mikäli audible saa suomenkielistä materiaalia mahdollisimman paljon verkkoon tai onnistuu tekoälyn avulla kääntämään kirjoja automaattisesti suomeksi, on palvelun suosio taattu. Kuitenkin on hyvä ymmärtää, että suomalaisen lukijan maku voi olla täysin eri kuin amerikkalaisen lukijan, jolle palvelu on mitä selvemmin suunniteltu. Palvelu voisi olla kuukausihinnaltaan myös hieman halvempi, ja se voisi harkita myöntää alennuksia esimerkiksi opiskelijoille. Audiblessa on mahdollista ainoastaan kuunnella kirjoja, mutta ei lukea niitä. Palvelu olisi miellyttävämpi jos siitä voisi myös ostaa kirjojen e-versioita luettavaksi kotiin. Tämän lisäksi Amazon voisi harkita, mikäli se voisi yhdistää Amazon Prime videopalvelun ja Audiblen yhdeksi palveluksi, jolloin asiakas löytäisi yhdestä ja samasta paikasta sekä äänikirjat että elokuvat.

Direct Your Visitors to a Clear Action at the Bottom of the Page