Kiinnostavatko kirjat, mutta et itse pysty syystä tai toisesta lukemaan? Tämä on valitettavan yleinen kombo nykyaikana ja tällainen tilanne voi aiheutua monestakin eri syystä. Usein esteeksi nousee esimerkiksi terveys, kuten rappeutunut silmänpohja, joka voi estää lukemisen jotta silmä ei rasitu ja tilanne ei enää pahene. Huono näkö saattaa puolestaan vanhemmiten aiheuttaa sen, että lukeminen ei ole enää ollenkaan mahdollista. Asiaan on kuitenkin viime aikoina tullut muutos, sillä nykyään markkinoilta löytyy sähköinen kirjojen suoratoistopalvelu Elisa Kirja, jonka avulla voit lunastaa omaksesi ääni- ja e-kirjoja.
Suomalainen Elisa Kirja -palvelu mahdollistaa lukemisen myös silloin, kun perinteinen lukeminen ei enää onnistu. Voit lunastaa yli 10 000 teoksen valikoimasta ääni- ja e-kirjoja itsellesi joko korttimaksulla, kuukausittaisella laskulla tai kiinteällä kuukausitilauksella. Laajasta valikoimasta löydät teokset niin lasten kuin aikuistenkin makuun. Bonuksena löydät palvelusta muutamia satoja kappaleita täysin ilmaiseksi luettavia teoksia.
Elisa Kirja kuuluu monen tuntemaan suomalaiseen Elisa-konserniin. Elisa lanseerasi Elisa Kirja-palvelun jo vuonna 2010, mikä tekee siitä yhden vanhimmista suomalaisista kirjojen suoratoistopalveluista. Tuolloin valikoimassa oli tosin pelkästään äänikirjoja, mutta jo vuotta myöhemmin se laajensi toimintaansa myös e-kirjoihin ja vielä vähän myöhemmin erityisesti lasten mieleen oleviin kuvaäänikirjoihin, joissa kertojan ääni yhdistyy kuvitettuun kuvaan. Tämä helpottaa vanhempien taakkaa muun muassa iltasatujen lukemisessa.
Kuinka Elisa Kirja-palvelua käytetään? Se on yksinkertaista ja helppoa, ja kaikilla on siihen mahdollisuus. Voit käyttää palvelua tietokoneella, lukulaitteella tai älylaitteella, kuten tabletilla tai älypuhelimella. Voit ladata Elisa Kirja-palvelun älylaitteeseesi laitteen sovelluskaupasta. Android-puhelimissa se löytyy siis Play-Kaupasta ja iPhone-puhelimissa puolestaan AppStoresta.
Kun sovellus on ladattu, sinun täytyy rekisteröityä Elisa Kirja-palvelun käyttäjäksi luomalla henkilökohtaiset käyttäjätunnukset. Tunnusten avulla pääset kirjautumaan sisälle sovellukseen ja voit aloittaa kirjojen lukemisen silloin kun haluat. Elisa Kirja eroaa muista markkinoiden kirjapalveluista siten, että lunastaessasi kirjoja ostat ne samalla omaksesi, mikä tarkoittaa luonnollisesti sitä, että lukuoikeutesi niihin säilyy myös tilauksesi päättymisen jälkeen.
Elisa Kirja-palvelussa voit valita seuraavista vaihtoehdoista:
- Kuukausitilaus (8,90 € / kk, sis. 2 krediittiä)
Haluatko välttyä turhalta säätämiseltä? Hanki Elisa Kirja-kuukausitilaus. Näin saat Elisa Kirja -palveluun kuukausittain 2 krediittiä, jotka voit käyttää ääni- ja e-kirjojen hankintaan. Elisa Kirja -kuukausitilaus on siis edullinen tapa lukea kirjoja. Voit myös säästää ja kerätä krediittejä myöhäisempää käyttöä varten. Kuukausitilaus uusiutuu automaattisesti eikä sinun tarvitse uusia sitä manuaalisesti.
- Lasku
Mikäli luet säännöllisen epäsäännöllisesti, voit tilata ostamasi kirjat laskulle. Lasku saapuu kotiisi kuukauden lopulla ja voit maksaa sillä kaikki kuukauden aikana tilaamasi kirjat kerralla.
- Korttimaksu
Kiinnostaako vain yksi eepos, mutta et halua sitoutua kuukausitilaukseen? Voit lunastaa haluamasi kirjan itsellesi korttimaksulla.
Rekisteröityäsi palvelun käyttäjäksi voit kokeilla kuukausitilausta ilmaiseksi 14 päivän ajan ja saat käyttöösi 2 krediittiä, joiden avulla voit ostaa omaksesi 1-2 ääni- tai e-kirjaa. Muista, että ostamasi kirjat säilyvät luettavinasi myös kokeilujakson jälkeen. Kokeilujakson päätyttyä sinulta veloitetaan kuukausimaksun hinta ja saat tilillesi kaksi krediittiä. Sinun ei ole pakko käyttää krediittejäsi saman kuukauden aikana, vaan voit säästää niitä myös myöhäisempiä kirjaostoksia varten seuraaville kuukausille. Tilaus ei sido mihinkään ja voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa ilman lisäkuluja.
Elisa Kirja irtisanominen
Elisa Kirja-palvelun tilaaminen ei koskaan sido sinua mihinkään. Voit kokeilla palvelua maksutta kahden viikon ajan, minkä jälkeen tilauksesi muuttuu automaattisesti kuukausitilaukseksi. Voit perua tilauksesi koska tahansa ilman pelkoa lisäkustannuksista. Perumisen jälkeen voit käyttää palvelua maksamasi kauden loppuun saakka. Muista, että lunastamasi kirjat säilyvät sinulla myös palvelun käytön lopettamisen jälkeen.
Muista, että sovelluksen poistaminen tai käyttämättä jättäminen ei automaattisesti peru tilausta. Sinun on kirjauduttava tunnuksillasi palveluun ja irtisanottava tilaus “Omat tiedot” -välilehden alta Elisa Kirja -palvelun nettisivuilla osoitteesi www.elisakirja.fi. Mikäli tilillesi on kertynyt krediittejä, voit käyttää ne rauhassa pois 30 päivän ajan irtisanomisen jälkeen, minkä jälkeen ne poistetaan käyttäjätililtäsi.
Elisa Kirja kokemuksia
Elisa Kirja on kerännyt käyttäjiltään varsin ylistävät ja keskivertoa huomattavasti paremmat arvostelut. Sovelluskaupan kommenteista käy ilmi muun muassa se, että asiakkaita miellyttää kovasti Elisa Kirjan markkinavaltti eli se, että kirjat lunastetaan omiksi, ja ne jäävät käyttäjien luettavaksi vielä tilauksen perumisen jälkeenkin. Lisäksi myös palvelun hintataso koetaan varsin edullisena, sillä vastaavaan hintaan kirjoja ei saa paperisessa muodossa. Elisa Kirja-palvelu tarjoaa sisältöä kaikille vauvasta vaariin, mitä käyttäjät pitävät varsin hyvänä ominaisuutena perheiden näkökulmasta. Elisa Kirja-palvelusta löytyy usein mainioita tarjouksia, jotka koetaan käyttäjien näkökulmasta erityisen miellyttävänä.
Ikävämmiksi puoliksi mainitaan tietyt sovelluksen puutteet ja bugit, kuten ongelmat sisällön hakemisessa, lataamisessa ja lukemisessa. Tällaiset ongelmat saattavat kuitenkin johtua ainakin paikoiteillen käyttäjien omista laitteista. Lisäksi 10 000 kirjan kokelmasta huolimatta jotkut käyttäjät kokevat valinnanvaran äänikirjojen puolesta turhan pieneksi tai yksipuoliseksi.
Kokonaisuudessaan Elisa Kirja on kaikin puolin varsin toimiva, kotimainen kirjojen suoratoistopalvelu. Palvelun valttikorttina on ehdottomasti se, että kirjat lunastetaan omaksi ja niistä on käyttäjille iloa vielä pitkään tilauksen päättämisen jälkeenkin. Reilut ehdot ja tilauksen irtisanomisen helppous on myös loistava piirre tässä suoratoistopalvelussa. Mikäli Elisa Kirja-palvelu kiinnostaa, voit koska tahansa aloittaa 14 päivän ilmaisen kokeilun.